Sähkön siirron hinnoittelun rakenteet ovat vääriä ja hinnat korkeita.
Korkean hinnan lisäksi suuri virhe tai ongelma on se, ettei sähköverkkoja käsitellä julkisina yhteiskunnallisina palveluverkkoina. Esillä ovat kryptiset hintarakenteet, joilla kuvitellaan luotavan verkkoyhtiöiden talouden pienoismalli kunkin kuluttajan luokse ns. ”aiheuttamisperiaatteella” ja tutkien tarkasti verkossa ilmenneitä historiallisia virta-, jännite- ja energiailmiöitä.
Omistajasta riippumatta sähkön siirtoverkko on julkinen palveluverkko, ns. yhteinen hyvä. Sen on tarpeen mukaisella tavalla peitettävä yhtiölle annettu alue ja sen tehtävänä on toimia sähköenergian siirtotienä kuluttajille. Sähköverkkoon liittymisestä peritään tilatun sähkönkäyttötarpeen mukainen liittymismaksu, joka saattaa olla hyvinkin korkea.
Sähkön siirrosta kuluttajille tulisi voida laskuttaa vain c/kWh-muotoista toimitetun energian määrästä riippuvaa sähkön toimitusmaksua. Se on samalla lähes reaaliaikainen maksu käytetystä verkon siirtokapasiteetista sillä laskutuksen perusteena olevat tuntienergiat ovat samalla kyseisten tuntien keskitehoja. Pelkästä läsnäolosta sähköverkossa ei saisi voida laskuttaa mitään eli tariffien kaikenlaiset kiinteät läsnäolo-, perus- ja tehomaksut tulisi kieltää. Läsnäolo hankitaan maksetulla liittymismaksulla.
Nykyisissä hintarakenteissa esiintyvät kiinteät maksut sortavat aivan erityisesti pieniä asumis- ja satunnaiskäyttäjiä. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiön pienimpien asuntojen sähkölaskussa saattaa olla jopa puolet kiinteää perusmaksua ja heidän ostamiensa kilowattituntien hinta jopa kaksinkertainen samassa kiinteistössä suurempien asuntojen asukkaiden ostamaan sähkön hintaan verrattuna. Nuo kaikki kuluttajat ovat saman asuinkiinteistön yhden liittymisjohdon takana ja ovat periaatteessa vain yksi kuluttaja. Miksi he joutuvat ostamaan sähkön kilowattituntinsa korkeammalla yksikköhinnalla? Perusmaksullinen hintarakenne kasvattaa asumis- ja toimeentulotuen tarpeita. Vielä räikeämpi kiinteiden kuukausimaksujen aiheuttama epäkohta on kesämökkien vähäiseen kesänaikaiseen sähkön käyttöön liittyneenä.
Kun verkkoyhtiön sähkön toimituksen kaikki kustannukset peritään vain energiamaksuina, syntyy siitä samalla vertailukelpoista tietoa julkisuudessa käsiteltäväksi. Hinnoittelun teoreettisena pohjana tulee olla ”yhteisen hyvän” hinnoittelulle kuuluva teoria. Se teoria tulee mikrokansantaloustieteestä, ei sähkötekniikasta. Sen toimintaperiaatteita kuvaa muun muassa nobelistimme Bengt Holmsrömin lausuma: ”Menneestä ei niinkään kannata välittää, tulevaisuudesta tulisi selvitä”.
Nykyisten siirron tariffien rakenteet ovat lähinnä kustannuslaskentaa, eivät hinnoittelua.
Yritin joskus oikein laskelmalla vertailla sähkön ja autojen siirtoverkkoa keskenään. Osan lähtötiedoista sainkin kerättyä, mutta en kaikkea. Jäi siis mututuntumaksi. Se kuitenkin kertoo, että sähkönsiirto on raakaa rahastusta kiitos Caruna-Haaviston ja kumppaneiden. On kyllä autoilukin.
Jos vertaamme vaikkapa järeintä 400 kV suurjännitelinjaa moottoritiehen ero on huikea. Sähkölinjan rakentaminen vaikuttaa leikinteolta moottoritien rakentamiseen verrattuna. Rakentamisen jälkeen kaikki ovat nähneet mottoritietä kunnostettavan ja huollettavan kesät talvet. Siirtolinjalla näyttää aina olevan hiljaista.
Huoltotarve jopa pikkuteillä on jokavuotista, kun taas lumen painamat sähkölinjat vapautetaan tarvittaessa eikä se tarve ole läheskään jatkuvaa.
Sähkönsiirron perusmaksu on suorastaan rikollista. Kuluttajan säästötoimet eivät vähennä laskua juuri ollenkaan vaikka mitä tekisi. Edes kulutuksen nollaaminen ei nollaa laskua ja ero senkun paisuu.
Sähkönsiirtoa ei myöskään jostain syystä voi edes kilpailuttaa.
Ilmoita asiaton viesti